Saana in the Making

Luimme Alasalmen Joenjoen laulun yhdessä Lempeän lukupiirin kanssa. Kerrottakoon heti alkuun, että ilman lukupiiriä tämä kirja olisi jäänyt kesken. Joenjoen laulu on tarina saamelaisuudesta, ennen kaikkea siitä, miten järkyttävän rumasti heitä on (myös meidän suomalaisten toimesta!) kohdeltu. Siitä kirja ansaitsee pisteensä. Mutta heti perään totean, että on todella kysyä, kuka saa kirjoittaa ja kenestä. Alasalmella ei mitä ilmeisimmin ole saamelaisia sukujuuria, joten voiko hän kirjoittaa kirjan saamelaisista, onko se eettisesti oikein? Oliko se sopivaa kirjan ilmestymisen aikaan, 2013? Nyt, 12 vuotta myöhemmin, Alasalmi tuskin olisi Joenjoen laulua kirjoittanut, ainakaan ilman selkeää pohjustusta sille, että kirjan kirjoittaminen suomalaisena, kolonialismia harjoittavan kansan jäsenenä, olisi ok. Nyt, kun kiitoksissa(kaan) ei ollut asiasta minkäänlaista mainintaa, kirja silitti minua jo lähtökohtaisesti vastakarvaan. Entä itse tarina? Tarina kulkee kolmessa aikatasossa. 1500-luvu...

Rakastan kirjoissa kaikenlaista kaoottisuutta — ajasta ja paikasta toiseen hyppivä kerronta ja sekava juoni miellyttävät. Ja niitä Leigh Bardugo Alex Stern -trilogian kahdessa ensimmäisessä osassa tarjoilee. Kun Bardugo yhdistää näihin vielä synkkyyttä ja yllättäviä tapahtumia, ollaan hyvän äärellä. Olin kuullut etenkin Salatun tiedon seurasta paljon hyvää, mutta ilokseni olin onnistunut välttymään kaikenlaisilta juoneen liittyviltä spoilereita (joihin minun näkökulmastani kuuluvat myös takakansitestit), minkä vuoksi olinkin melkeinpä jatkuvassa yllätysten ilotulituksessa, ja rakastin joka hetkeä. Siinä missä ensimmäisen osan kiistaton voima oli yllätyksellisyydessä, Helvettiin ja takaisin joutui luonnollisesti altavastaajan asemaan. Sellaisia odotuksia ei olisi voinut täyttää oikein mitenkään, joten asetelma oli epäreilu. Nyt, kun lukemisesta on kulunut pieni hetki, huomaan muistelevani myös toista osaa suuremmalla lämmöllä, eikä se kauas ensimmäisestä jää. Vaikka osasinkin odottaa ...